Monday, February 13, 2012

Palautumisiltapalaa

Palautusruokaa a'la Terpu
Tällä kertaa ei auttanut edes maanantaivapaa, vaan illan uinti oli väsynyttä ja takkuista. Ihan niin kauhealta meno ei ilmeisesti näyttänyt, kuin miltä se tuntui, kun valmentajan ensimmäinen kommentti treenin jälkeen oli, että hyvä kun maltoin mennä rauhassa. Maltoinhan minä, kun ei kovempaakaan päässyt. Uiminen tuntui lähinnä siltä, kuin olisin ollut menossa kohti altaan pohjaa painavana kuin kivi ja happikin meinasi loppua. Välillä on ihan hyvä törmätä näihin päiviin, niin tuntuu sitten taas entistä mukavammalta, kun treeni sujuu jouhevasti. Viimeisen parin viikon aikana kaikki onkin tuntunut sujuvan vähän liiankin hyvin ja helposti, niin tekee hyvää huomata, ettei minusta sittenkään ole tullut 10 päivässä supernaista.

Jälleen kerran tuli myös uinnin jälkeen todistettua se, ettei väsyneenä ja nälkäisenä ole paras hetki mennä kauppaan. Siispä muun syömisen (pastaa!) ohessa illan palautusruoka koostui jälkiruokana CSI:ta katsellessa brie-juustosta, tummasta suklaasta ja gluteiinittomista vaniljakekseistä. Tästä iltapalasta ei ehkä kannata tehdä tapaa tai pian vajoan oikeastikin kuin painava kivi altaan pohjaan enkä mahdu enää triathlonpukuun sisälle.

2 comments:

  1. Heh, mullakin taisi eilen olla uintitreeneissä tuollainen ..kröhöm.. "maltetaan mennä hiljaa" -päivä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, hyvä että jollain muullakin ;)

      Delete

Heips, ja kiva kun vierailit blogissani. Otan kaikenlaiset kommentit ilolla vastaan!

Hi, I'm glad to see you visited my blog. Please feel free to leave comment too!